Olen talostani ja sen työntekijöistä ylpeä.
Nyt valmistamme ja kuvaamme materiaalia syksyn ensi-iltojen esittelemiseksi, ne kaikki julkistetaan helmikuussa. Niiden valmistus alkoi jo. Tämä onkin aina kekseliäisyyttä vaativa vaihe. Syksyllä on 9 ensi-iltaa, joista vain kolmea on aloitettu nyt valmistamaan, muista tiedotus- ja kuvamateriaali täytyy loihtia tyhjästä.
Tässä kohtaa vuotta omalta kohdaltani katson kauas, teen suunnitelmia, neuvottelen yhteistöitä ja muita sopimuksia tulevaisuuteen, etsin näytelmiä ja esityksiä vuosiin 2016-2018. Pitää löytää 20 uutta näytelmää.
Se on valtavan hauskaa, kun ei ole vielä pakko päättää mitään lopullisesti, lyödä lukkoon. Voi oikeastaan leikitellä ohjelmistolla kuin palapelillä, sovitella erikokoisia palasia kokonaisuudeksi. Nauttia erilaisten ideoiden ja ajatusten mahdollistamisesta käytäntöön. Ennemmin tai myöhemmin on pakko tehdä ensimmäinen päätös, sitten seuraava ja sitten seuraava. Loppua kohden iloinen leikin henki hyytyy, koska viimeisten palojen sovittelu on usein työlästä, muut palaset ovat rajanneet ja määrittäneet peliä liikaa. Aina ohjelmistokokonaisuus kuitenkin syntyy.
Millainen? Kuvitteellinen se on monessakin mielessä. Teen ohjelmistoa, jonka kuvittelen toteutettuna, mutta jonka kuvittelen myös aikaan, josta en voi tietää vielä mitään. Kuviteltuun kahden vuoden takaisen todellisuuteen. Miten yleisö käyttäytyy silloin? Mikä kiinnostaa ihmisiä kahden vuoden kuluttua, mitä silloin halutaan? Mistä silloin kohutaan tai puhutaan? Paljonko maailma muuttuu kahdessa vuodessa?
Toisinaan tämä työni todellakin tuntuu kristallipallosta ennustamiselta ja loputtomalta sarjalta arvauksia eri suuntiin. Tai voisihan sitä katsoa kahvinporoista!
Toisaalta taiteilijoilla on harvinaislaatuinen kyky kulkea hiukan etuajassa, haistaa tulevaa, joten se mikä kiinnostaa meitä tänään, kiinnostaa todennäköisesti huomenna muita, siihen on pakko luottaa.
Kirjoittaja on teatterinjohtaja Maarit Pyökäri.
Kirjoittaja on teatterinjohtaja Maarit Pyökäri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti