maanantai 9. maaliskuuta 2015

Taivaslaulu romaanista näyttämölle


Tässä istun enkä muuta voi. Taivaslaulun harjoitukset alkoivat täällä Salmelaisella helmikuun alussa, ensi viikon lopuilla kummankin puoliajan kevyen kokeilevat läpimenot. Kaikki on vielä hurjan kesken. Roolien haltuunottoa, kohtausten repsottavia saumoja, äänimaailman rakentamista. Pukusovituksia limittäin näyttämöharjoitusten kanssa. Kuiskaaja saa kuiskailla. Sitten tämä maailma seis ja pakettiin elokuun alkua odottamaan.

Taivaslaulu on suuri rakkaustarina lestadiolaisen nuorenparin Viljan ja Aleksin elämästä tämän päivän Suomessa. Siinä rytistellään rohkeasti päin moninaisia raja-aitoja. Koskettava, syvä, hilpeä, luulen että jokaista lähelle tuleva tarina.

Matka tähän hetkeen, tähän yksinäiseen salissa nököttämiseen,  on kestänyt runsaan vuoden. Myönnetään, luin Pauliina Rauhalan kirjan ihan  tietty asia mielessä. Olisiko tässä se tarina, joka taittuisi teatteriin? Jolla olisi merkitystä, joka toisi voimaa, iloa ja ajattelun avaruutta katsojalle?

Kirja ravisti, häiritsi ja liikutti minua niin, että asiaan oli äkkiä puututtava. Onneksi työyhteisössäni on kykyä vikkelään toimintaan. Maarit Pyökäri luki kirjan saman tien ja antoi luvan aloittaa neuvottelut kantaesitysoikeuksista kirjailijan ja Näytelmäkulman kanssa. Pauliina Rauhala on hieno persoona, jolle teatterin tuoman julkisuuden houkutus on yhdentekevää. Oleellista on vain tekijäryhmän näkemys hänen  kirjastaan: haluammeko ja osaammeko säilyttää kirjan kauneuden, välttää ihmiskuvauksen mustavalkoisuuden? Olla rohkeita ja suoria nuijimatta kirjan henkilöitä näyttämön mustiin nurkkiin?

Osaammeko? Kirjoitin ensimmäisen näyttämöversion viime kesän aikana. Sukelsin niin syvälle vanhoillislestadiolaiseen mielenmaisemaan kuin pystyin. Siinä rinnalla kävin ja käyn itseni kanssa taistoa suvaitsevaisuuden rajoista ja sisällöistä. Aika äkkiä vanha teatteriörkki tykkää olevansa liberaali ja avarakatseinen, kun hyväksyy kaltaistensa mielipiteitä. Sehän on vasta silkkaa itsekeskeisyyttä.

Minä mitään yksin täällä salissa nökötä, täällä on kuiskaaja, kampaaja, äänisuunnittelija ja apulaistuottaja. Ja tärkeä, supertärkeä yhteistyökumppanini ohjaaja. Näyttämöllä meidän näyttelijät.  Aikaa ei ole tuntiakaan liikaa,  kaikki ovat tosissaan oleellisen äärellä.

Törmään tähän taas kerran: itkettää kohtauksen läpimeno, siinä nimenomaisesti näyttelijäntyö. Siis liikuttaa kyyneliin. Vaikka ollaan vasta matkalla. 

Oulun Kaupunginteatterissa Taivaslaulun harjoitukset alkavat toukokuussa. Sama teksti, ensi-illat parin viikon välein. Jännittää ja hyrisyttää.


Kirjoittaja on Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi Seija Holma.
Hän on dramatisoinut Pauliina Rauhalan romaaniin perustuvan näytelmän Taivaslaulu. Se saa kantaesityksensä TTT:ssä 29.8.2015. Rakkaustarinan keskiössä ovat Eriikka Väliahde ja Tommi Raitolehto.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti